Pysyvä rahoituslähde

MMM, Maatilatalouden kehittämisrahasto, maa- ja elintarviketalouden tutkimus- ja kehittämishankkeet

Maatilatalouden kehittämisrahastosta (Makera) myönnetään rahoitusta maa- ja elintarviketaloutta laaja-alaisesti hyödyntävään tutkimustoimintaan.

Rahoituksen hakijat

Pääosa hankerahoituksen saajista on erilaisia tutkimusorganisaatioita (yliopistot, korkeakoulut, tutkimuslaitokset), mutta mukana on myös esim. neuvontaorganisaatioita tai muita tiedon käytäntöön vientiin osallistuvia tahoja.

Hakuajat ja määräraha

Haku on kaksivaiheinen: aiehaku avautuu yleensä tammikuussa ja sulkeutuu maaliskuun puolivälissä. Toiseen vaiheeseen päässeille haku avautuu heinäkuussa ja sulkeutuu syyskuun alussa. Jaettavissa oleva rahamäärä vaihtelee. Toteutuneissa rahoituksissa se on ollut yhteensä noin 3,8 miljoonaa euroa.

Rahoitusohjelman kuvaus

Makeran maa- ja elintarviketalouden hankkeiden päätavoitteena on tuottaa tietoa ruokajärjestelmässä sekä elinkeinon että päätöksenteon ja lainsäädännön tueksi. Määrittelemme vuosittain haun painopisteet, jotka julkaistaan tutkimuksen sivulla. Rahoitettavat hankkeet ovat pääosin tutkimushankkeita, joista julkaistaan perustiedot rahoituspäätösten jälkeen täällä. Ilmoitusten yhteydessä julkaistaan linkit haun ohjeisiin sekä painopisteisiin, jossa kerrotaan myös, kuka antaa yleistä tietoa hausta tai painopisteisiin liittyviä lisätietoja. Hankkeiden tulokset ovat kaikille avoimia.

Biotalousteemat

Rahoitettavat tutkimushankkeet liittyvät pääasiassa ruokaan ja ravinteisiin. Rakentamiseen liittyen maatalousrakentamisen tutkimus lukeutuu mukaan. Energia-alalta haettavaksi sopii maatalouden energiankäytön tutkimus. Luontoa hyödyntävät palvelut -teemasta voi esittää tutkimusta, joka liittyy selvästi maa- ja elintarviketalouteen. Muita teemoja ovat maa- ja elintarviketalouteen kytköksissä olevat maaperä-, työturvallisuus-, ja teknologiatutkimushankkeet.

MMM:n tutkimus- ja kehittämistoiminta

Maa- ja metsätalousministeriön tutkimuksen ja kehittämistoiminnan perustehtävä on tuottaa ennakoivasti tietoa, osaamista ja innovaatioita päätöksenteon tueksi, elinkeinojen kilpailukyvyn kehittämiseksi, maaseudun elinvoimaisuuden edistämiseksi, hyvinvoinnin lisäämiseksi sekä uusiutuvien luonnonvarojen kestävän käytön turvaamiseksi.

Yhteystiedot:

Neuvotteleva virkamies Suvi Ryynänen, suvi.ryynanen@gov.fi, puh. 0295162126

Rahoituslähdetietokannan tietosisällöstä vastaavat organisaatiot itse. Tiedot tallennettu viimeksi Feb 22, 2023.

  • Accepted file types: jpg, jpeg, png, Max. file size: 12 MB.